Töitä ollut jo kolme päivää joulun jälkeen. Ei kyllä kunnolla pääse nauttimaan joulujälkeisiä, kun ei pidä yhtään lomaa joulun ja uudenvuoden välissä. Tänä iltana taidan kuitenkin vetäistä päälleni Emäntä-paitulin ja lukea "Mitfordin tyttöjä". Napostelenko sitten enkelisuklaita jää nähtäväksi. Kyllä on tullut makeaa ahmittua tässä monena päivänä.
Tuon kirjan on kirjoittanut Mary S. Lovell ja se on ihka uutuus: kuuden siskoksen elämänkerta. Täytyy tunnustaa, että en ollut ennen siskokista kuullutkaan, mutta teoksen alussa jo annetaan ymmärtää millaisa kuuluisuuksia he olivat. Heidän ystäväpiiriinsä kuului Kennedyjä, Hitler, Churchill, Goebbels ym. ym.
Eikös olekin Rulle turkki tässä kuvassa aivan ihana. Poika on niin puhdas ja kammattu että.
Sitten joulupäivän tunnelmia seuraavissa kuvissa:
Otin nämä kaikki kuvat makkarissamme ihan samalta seisomalta. Kuvista voi päätellä, että kyllä oli väsymystä aaton jälkeen jokaisella. Yllä Mökö ja Nemo yhteen sulloutuneina.
Misu joulupeitteellä.
Eddie ja Leevi sijaamattomalla sängyllämme.
Kuten myös Rulle-kulta, jota selvästi pöhöttää äidin salaman räpsyttely. Ilme käskee aivan selvästi häipymään ja vähän kauas sittenkin.
Taku-kisu pysytteli piilossa vuodevaatelaatikossa (se punaturkkinen).
keskiviikko, 29. joulukuuta 2010
torstai, 23. joulukuuta 2010
Aaton aaton tohinoita
Piilokuva. Kuusi on saanut uuden koristeen.
Silmät ymmyrkäisinä Nemo siellä piileskelee.
Ja mikäs läntti se siinä sitten on?
Minä se en ollut...
Ja en varmana. Minähän olen näin kaukanakin, ehkä yläkerran lattia vuotaa tai jotain.
Siivousvatikin on näköjään varattu.
Oikein hauskaa joulua kaikille!!!!

Tunnisteet:
Coton de tulear,
joulu,
kissat,
Rulle
keskiviikko, 22. joulukuuta 2010
Kaakkua ja "oikeaa" joulumusiikkia
Taas melkein samanlainen kuva kuin viime joulunakin. Elikkäs kirsikkakaakku on otettu uunista ja onnistui ihanasti. Tämän teen joka joulu. Sitten se "oikea" joulumusiikki: Luciano Pavarotti, José Carreras ja Placido Domingo. Aaaah....levy oli vain jotain vitosen Tokmannilla. On niin kaunista, että ...en osaa sanoa.
Niin ja postaushan ei ole juuri mitään ilman kuvaa jostain pienestäni:
Tein pari tuollaista jouluista hiirityynyä. Partissa olivat nämä gobeliiniset tyynypalat puoleen hintaa, jotain pari euroa kappale. Kuva on melemmin puolin.
Kinkku ja kaikki jouluruuat pitäisi nyt olla hankittuna. Tilli unohtui, mutta senhän saa haettua vielä aattonakin. Huomenna vähän siivoilen, mutta en todellakaan hiki hatussa, sellainen suursiivous jääköön pidemmälle eli kesälomalle. Työtasot keittiössä kyllä öljyän ja sen olen jo eilen aloittanutkin. Annan öljyn imeytyä hyvin jätesäkin alla (että kissat eivät tahraa tassujaan ja levitä öljyisiä tassunkuvia joka paikkaan.).

tiistai, 21. joulukuuta 2010
Punaista, violettia ja joulua
Viahdoin huoneeseeni punaisen räsymaton. Nyt sopii hyvin yhteen tuon päällystämäni tuolin ja rahin kanssa.
Rulle on aloittanut Misun korvien puhdistuksen.
Valmista tuli. On niin mellevä ilme Rullella tuossa. Todella tyytyväinen työhönsä.
Sängylle laitoin uuden päiväpeitteen ja toisesta samanlaisesta peitteestä ompelin tyynynpäälliset sekä selkänojatyynyihin että päädyissä oleviin putkityynyihin. Nämä vohvelikankaan tapaiset peitteet olivat HobbyHallissa tosi edulliset.
Olkkarissa on jo joulukuusi. Koristeina on ainoastaan kultapalloja ja valosarja. Pikkukoristeet saivat lähteä, jotta kuusi saa olla paremmin rauhassa kissoilta.

lauantai, 18. joulukuuta 2010
Kirpparivaatteet
Edellisessä postauksessa mainitsin Ekocenterin löydöistäni jälleen kerran. Nyt siis vähän vaatteita itselle. Toki niitä on löytynyt jo aiemminkin. Kesällä ostin melko paljon vaatteita kirppareilta. Vahinko vain, että pääsin vähän pulskistumaan oikein pikavauhtia ja noin kymmenen lisäkilon vuoksi eivät ostamani farkut mene enää kiinni. Muut vaatteet eivät ahdista, mutta kyllä nuo parit farkutkin harmittavat, kun ovat vielä niin hyvä kuntoisia. Tässä eiliset löytöni:
Ihana tuo puuvillaneule kukkapusero, pitsineuletta helmassa ja pykäreunaa kaula-aukossa. Neuleliivi on Annulii-mallistoa, Anneli Hiltunen suunnittelee neuleet ja toteutus on keuruulaisen Farfallina Ky:n.
Tämä on Nanson mallistoa, sivutaskullinen puuvillaneulosjakku. Luonnossa väri ei ole kirkas oranssi, vaan pikemminkin lähellä terraa.
Tämä on samanlaista puuvillaneulosta kuin Nansonkin jakku, mutta mitään tuotemerkkejä ei ole tallella. Mukavan pitkä ja kiva napitus. Kuva on vähän huono. Jouduin muokkaamaan sitä, kun kuva piti ottaa ilman salamaa. Tämä on myös puuvillaneuletta. Joskus katselin kyseistä neuletakkia jossain mymälässä, mutta en muista missä. Jätin sen kuitenkin silloin ostamatta, kun oli mielestäni kallis. Nythän se lähti sitten halvalla mukaan.
Kaikki nämä vaatteet sain siin 12 eurolla. Onpa hyvä mieli.

Hankinnat,
kirpparilöydöt
Rahi
Rahikin sai nyt päällisen. Helma on yksivärisestä polyesterpuuvillasta (aika sähköistä).
En ole oikein tyytyväinen lopputulokseen, mutta ei voi mitän, kun kangas ei olisi riittänyt helmaosaan. Lisäksi tätäkin kangasta oli liian vähän, joten en saanut mieleisiäni laskoksia. Kulmat menevät hyvin, mutta melko typerän näköiset nuo sivujen keskikohdilla olevat lautalaskokset. Olisinpa edes tehnyt ne vastalaskoksina, mutta kun en viitsinyt purkaa.
Kankaiden punainen sävy ei millään tule luonnollisen näköiseksi näissä digikuvissa. Punainen on oikeasti melkoisen paljon tummempaa, ei lainkaan kirkkaan punaista.
Käväisin eilen keskustan Ekocenterissä ja sain itselleni 12 eurolla kolme puuvillaista neuletakkia, joista yksi on Nanson. Lisäksi yhden puuvillaisen neulepuseron, jossa on kauniita kukkakirjailuja ja vielä keuruulaisen Annuliin ihanan neuleliivin. Kyllä kohta vaatekaappi pullottaa. Nuohan tekevät vain reilu 2 € kappale.
Lisäys 19.12.2010
Pakkohan minun oli tuota rahin helmaa purkaa keskilaskosten kohdalta. Tiedä sitten näyttääkä se yhtään sen kummemalta (=paremmalta). Koska kulmissa on vastalaskokset, niin kyllä tuossa keskelläkin pitää olla vasta- eikä lautalaskos. No tältä se nyt näyttää:
Yritin säädellä värejä, mutta ei tule oikeaa punaista. Tuo helmakin on oikeasti samaa punaista kukkakankaan kanssa. Jostain syystä salama valottaa toisenlaista materiaalia eritavalla. En ole mikään guru kuvauksen kanssa, joten monipuolisen kameran ominaisuudet menevät näinollen hieman hukkaan.

torstai, 16. joulukuuta 2010
JIHUU...valmista tuli
En olisi kyllä uskonut, että onnistun tämän tuolin päällysen kanssa. Mutta siinä se nyt on valmiina ja olen tosi tyytyväinen.
Rulle tarkastelee saumoja.
Vielä jos viitsisi joskus, niin voisi nurjalta päästellä saumurilla saumanvarat yhteen ja vähän lisätä päällitikkauksia. Toinen päällinen olisi kyllä nyt tosi helppo tehdä; varmaan kaikki tässä tekemäni ja jälkikäteen korjaamani töppäykset jäisivät pois. Harmi, ettei kangasta ole riittävästi tuoliin kuuluvaan jalkarahiin. Sen verran on kuitenkin, että teen vielä tuohon tuoliin istuintyynyn, jahka jaksan joskus joulun jälkeen. Toinenkin projekti odottaa täyttymistään: sängyn päädyissä oleviin putkityynyihin pitäisi tehdä päällyset ja tietenkin viimeisen päälle: ei nauhakiristystä päihin, vaan pyöreällä kaavalla ja tietysti vetskarilla. Sitten joskus...Ja niin, siihen rahiin pitäisi löytää samaa punaista, yksiväristä kangasta. Jostain jäljellä olevasta palasta voi laittaa edes muutaman kukkasen, jotta on sitten yhtenäisempi tuolin kanssa. Toivottavasti kisut antavat päällisen olla rauhassa.
Tunnisteet:
Coton de tulear,
ompelu,
Rulle,
sisustus
maanantai, 13. joulukuuta 2010
Irtopäällisen ompelun tuskaa
Tämä mielestäni ihana tuoli raheineen, jonka ostin toukokuussa Ekocenteristä on kokenut kovia. Kissat suorastaan rakastavat sen raapimista. Päätin siis tehdä siihen irtopäällisen. Ja voi kuinka olikaan helppoa tehdä kaavat vanhasta puuvillakankaasta ja sovitella niitä tuoliin. Ja kuinkas sitten kävikään. Kappaleiden yhteen liittäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, vaikka kuinka olin etukäteen suunnitellut ompelujärjestyksen. Tässä kuva toukokuulta.
Tällä hetkellä päällinen on onneksi jo pidemmällä kuin tässä kuvassa. Vielä puuttuu helmaröyhelö ja takaa selkänojasta tarranauha. Takana selkänojan kangas on keskeltä ylhäältä alas asti avoin (tarrakiinnitys), jotta se on helppo pukea tuoliin. Istuinosalla kuvassa oleva piparkakkureunuksinen kappale on ihan irrallinen ja siitä olisi tarkoitus tehdä vielä istuintyyny tuoliin. Pientä korjausta voi olla tarpeen tehdä tuohon käsinojan ja sivuselkänojan yhtymäkohtaan, ehkä jonkinlaista pientä lisäkiilaa, koska kangas tuntuu kovin kiristävän niiltä kohdin.
Seuraavan päällisen kun joskus teen, niin on varmaan paljon helpompaa. Nyt olen nähnyt ongelmakohdat ja kaavatkin teen sitten uusiksi. Ja ompelujärjestyksen osaan muuttaa parempaan suuntaan.
Päällisen kangas on ostettu Hemtexistä silloin, kun ensimmäinen myymälä Jyväskylän keskustaan avattiin ja ompelin siitä verhot takkahuoneeseemme (silloin asuimme vielä ok-talossa). Laadukas ja napakka puuvillakangas. Toivottavasti kisut antavat nyt tuolin olla rauhassa. Yleensä niitä ei kiinnosta näin sileät kankaat. Jostain kumman syystä myös sohvakalustomme saa olla rauhassa (pitäisikö koputtaa puuta), vaikka se on karheaa ja nypyläistä kangasta.

kodin tekstiilit,
ompelu,
Rulle,
sisustus
sunnuntai, 12. joulukuuta 2010
E-K-O-C-E-N-T-E-R fani
Ihania pehmoja alle eurolla kipale pikku kultaselleni:
Joko saa leikkiä? Miten nätisti Rulle tuossa odottaakaan.
Joko saa leikkiä? Miten nätisti Rulle tuossa odottaakaan.
Alkuhämmenyksen mentyä ja todettua, että pehmot on todellakin tarkoitettu hänelle. ei mikään pidättele Rullea.
Tää possu on ihana, nami! Ei kyllä paljon kannata koiranleluja ostaa lemmikkikaupoista. Reilu viikko sitten ostin vnkuvan pikku kanan ja siihen Rulle ei koske kuononpäälläkään. Nämä ovat nyt kyllä suosiossa.
Nemo ei saisi koskea. Vasta myöhemmin. Rulle toimii näin yleensä uusien juttujen kanssa. Eli sitten, kun ne on tarkoin tutkittu, niin myös Nemo saa tutustua tavaroihin lähemmin.
Haa...olisiko nyt tilaisuus...
Aika kiva nalle.
Pahus, tuleeko se Rulle nyt tuolta? Miten Nemo vaistoaakaan kaiken, vaikka on kuuro.
Onhan minulla possukkani, leikkiköön Nemo nallukalla.
Tunnisteet:
Coton de tulear,
kirpparilöydöt,
kissat,
Nemo-kisu,
Rulle
Seinätekstiilejä Ekocenteristä
Taas tuli perjantaina kierrettyä Ekocenterit. Olen etsinyt seinävaatetta makkariin, kun sieltä piti siirtää yksi olohuoneeseen. Ja löysinhän minä parikin kappaletta sopivia ja molemmat on pesty ja löytäneet paikkansa makkarista:
Ylimmässä kuvassa on Lapuan Kankureiden seinävaate ja suunnittelija on Liisa Hjelt.
Alempi on Kainuun Pirtin ja sen suunnittelija on Salme Tervonen. Molemmat ovat käsityötä. Osmankäämi-seinävaate oli vain 3 € ja suurempi 15 €. Älkää antako sijaamattoman vuoteen häiritä. No, Rulle ehkä vähän pelastaa tilannetta. sijaa siinä sitten sänkyä, kun se on milloin kenenkin valloittama.
Kirjoja lähti mukaan taas monta kiloa. Eipähän tarvitse vähiin aikoihin kirjastossa käydä.
Tunnisteet:
Hankinnat,
kirpparilöydöt,
kodin tekstiilit,
kotini,
sisustus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)