Pakko oli vielä kokeilla, miten toimii vanhasta kukkarosta poistettu kehys. Ja toimihan se. Siispä käytettyjä kukkaroita voi myös jatkossa katsella kirppareilta.
Ilman naarmuja en kyllä saa kehyksiä paikoilleen. Vaikka miten laitan suojaa pihtien väliin, niin naarmuja tulee. Ihan käsittämätöntä.
Vanhassa tehdasvalmisteisessa kukkarossa ei ollut lainkaan puristettu noita reunoja kiinni. Väliin oli laitettu jonkinlaista muovipintaista nyöriä ja kukkaron reuna. Tuosta tuli sen verran paksu reuna, että se pysyi paikoillaan ilman reunojen puristamista. Onkohan näin muissakin tehdaskukkaroissa? No tuo oli minun kannaltani hyvä juttu.
Monenmoista kangaspalaa löytyy komerostani mielin määrin ja aina jotain käyttöä saattaa keksiä pienellekin tilkulle.
Tämän kukkaron tein hieman eri tavalla kuin ensimmäiseni. Laukuista tutulla tapaa ompelin vuoren ja päällisen yhteen oikeat puolet vastakkain ja vuoreen jätetystä pienestä kääntöaukosta sitten hommeli oikein päin.
Ensin ommellaan päällinen valmiiksi ja sitten vuori, johon jätetään pohjan kohdalle kääntöaukko. Lopuksi kääntöaukko tikataan reunasta kiinni. Ennen kääntämistä muut saumanvarat paitsi kääntöaukon kohta kavennetaan mahdollismman kapeiksi ja kulmista leikataan pienet kolmiot pois aivan ompeleen vierestä. Kääntöaukon kohdalle jätetään noin 1 cm levyiset saumanvarat, jotta se on helpompi sulkea.
Jossain vaiheessa on vielä kokeiltava reunaan ommeltavaa nyöriä. Voihan olla, että jos reunaan on ommeltu pyöreää nyöriä, niin kehys ei ehkä naarmunnukkaan tai ei mene mitään kohden lyttyyn, kun sitä ei tarvitse aivan littanaksi puristaa.
Ons tää nyt mun juttu vai ei??? Viime postauksessa sanoin, että ei ole. Kivaa hommaa ja nopeaan syntyy tulosta, mutta tuo kehyksen kiinnittäminen....en yhtään tykkää.
4 kommenttia:
Voi tulipa kukkarosta kaunis:)
Ollaan joskus tytön kanssa hikoiltu vanhan kukkaronkehyksen kanssa ja todettiin että ilman naarmuja sitä ei paikoilleen saa.
Ainakin noista sun kukkaroista tulee niin nättejä, että sen puoleen on sun juttu:)
Kivan näköinenhän tuosta tuli! Aiempi farkkulaukku ja kukkaro ovat tosi hyvän näköiset!
Kaunis se on!
Minun kukkaroni ovat "hyvin suunnitteluasteella". Kehykset ostettu aikapäivää sitten, mutta valmista vaan ei synny ... Lieneekö syy, etten omista tällä hetkellä kunnon ompelupaikkaa.
Lähetä kommentti