lauantai, 5. marraskuuta 2011

Kone on surissut....

...tänään jonnin verran. Mitäpä ompelen? Kurkistus:
Taskun paikan sovitus. Hihoista toinen on valmiina ja paikallaan.
Napit (kirpparilta) ja toinen tasku.
Tässä unikko poikineen liimaharsolle kiinnitettynä. Hyödynnän myös kankaan reunasta leikatut "vajaat" unikot. Niitä voi laittaa "kurkistelemaan" taskuista tai hihan suihin, helmaan tai vaikka keskietukohtaan. Tekeillä olevaan tunikatakkiin laitan ainakin hihansuihin, kuten eka kuvasta näkyy ja taskun reunan alta pilkistämään.
Kuvassa toinen kangas näyttä ainakin minun koneellani melko lilan sävyiseltä, mutta on taitaa olla oikeastaan enemmän vaaleanpunaista. Sinisen jakun teen ainakin nyt viikonlopun aikana valmiiksi, mutta toinen jääköön keväämmälle tehtäväksi. Siihen pitäisi keksiä myös joku toinen kangas taskunsuissa käytettäväksi ja ehkä myös hihansuihin.
Tässä kangasostoksiani. Nämä ovat ohuempaa puuvillaa kuin edellä olevat sininen ja punainen kangas ja näistä on tarkoitus tehdä myös tunikoita tai paitoja. Ei mitään takkimallisia kuitenkaan. Molempia on noin kolmen metrin palat. Nämäkin jäävät odottelemaan kevättä, kun tuntuu siltä, etä ompelubuumi saa jäädä nyt tauolle. Seuraavaksi on tilattava poppanakuteet sohvanpeittoa varten, kun tuo loimi odottelee puissa kutojaa. Sen jälkeen saisi kangaspuutkin sitten siirtää syrjään ja jouluksi suunnittelemani mattojen kudonta jäänee ensi kesään saakka.
Edelleen ajattelen huilun hankintaa ja mies jo sanoi, että kun kangaspuut on syrjässä ja keskeneräiset hommat tehty, niin voin tilata huilun Saksasta. Siellä on edullisempia kuin täällä kotomaassa. Ei voi suosia kotimaisia kauppiata, kun hinnat tahtovat monissa tuotteissa olla tosi suolaisia saksalaisiin toimittajiin verrattuna. Ei kylläkään kaikissa tuotteissa asia ole näin. Kun viimeksi hankin tuon Pfaff ompelukoneeni, niin tsekkasin myöskin Saksan hintoja. Ostin kotimaasta, kun hinta eroa ei ollut lainkaan tai niin vähän, että ei olisi kannattanut ulkomailta tilata. Koneiden hankinnassa täytyy kyllä ottaa huomioon myöskin huolto.
(En jaksa tarkistaa kirjoitusvirheitä).

0 kommenttia: