Ruksi pitäisi vetää seinään, kun minä ostan musiikkia. Nyt vain iski sellainen tunne, että tahdon taustallani soivan hiljaisen, rauhoittavan musiikin ja jotain uutta tahdoin pienen, pieneen kokoelmaani.
Klassista musiikkia saa tosi edullisesti. Nämä muut CD:t olivat vähän vaille viisi euroa kappale ja tuo joulu-CD vain kaksi euroa. Joululevy on kokonaisuudessaan gregoriaanista laulua ja ah, miten pidänkään siitä pitkästä aikaa. Entuudestaan minulla on kolme levyä gregoriaanista, mutta tämä on siis jouluaiheinen. Toki en siitä ymmärrä sanaakaan (ainoastaan, kun lauletaan hallelujaa ja in excelsis deo), joten voin aivan hyvin kuunnella tätä vaikka keskellä juhannusta.
Vivaldin vuodenajant on tietysti ihana ja kaikkien tuntema. Olen joskus omistanut kasetteja, joukoss myös Vivaldia. Griegin Aamun, Åsen kuoleman ja Solveigin laulun myös useimmat varmaan tuntevat, kuten myös Vuorenkuninkaan luolassa. Ja sokerina minulle on tuolla barokkimusiikin levyllä Albinonin Adagio.
Onko muita gregoriaanisen laulun ystäviä? Se on kyllä todella rauhoittavaa.
Katselin myös meditaatiomusiikkia ja luonnonäänia sisältäviä CD-levyjä. Ehkäpä niistä joku on seuraavana hankintalistalla. Eikä maksa paljon.
Niin ja must biisit olisivat Mozartin Turkkilainen marssi.
4 kommenttia:
Gregoriaaninen musiikki on ihanan rauhoittavaa, kyllä pidän! Kun joskus harvoin olen yksin kotona, eikä ole sen kummempaa puuhaa, laitan levyn soimaan ja kynttilät palamaan ja nautin, vain olen ja nautin:)
Onpa mukava kuulla, että heti löytyi lukijoittenikin joukosta gregoriaanisen laulun ystävä. Minä en uskalla kynttilöitä poltella kissojen vuoksi tai onhan minulla kyllä pari lyhtyä katossa riippumassa, mutta se ei ole aivan sama asia kuin että niitä voisi ihan pöydälläkin poltella.
Minäkin kuulun gregoriaanisen musiikin ystäviin ja minulla on erilaisia erikirkoissa äänitettyjä. Samoin hyvin mieltä rauhoittavaa on katolilaisten naisten kirkkolaulut. Niistä mieluisimpia on kirkkoäänitteet.Niissä kauniista äänet kulkee holveissa joskus kuin kaukainen kaiku. Muuten nuo sinun mainitsemat levyt löytyy minultakin. Minä kun pidän vain klassisesta musiikista. Huomenna yle/klassik soi kokopäivän ihanan rauhoittavana konserttina,kokeile.
Mukava Sirkkis, että inäkin pidät gregoriaanisesta laulusta ja klassisesta musiikista. No tänään en ole tullut radiota kuunnelleksi. Tuolla youtuben puolella tein itselleni uutta soittolistaa. Ah Helmut Lotti on ihana, varsinkin pidän hänen venäläisten laulujen esityksistä ja kyllä hänen muustakin musiikistaan. Hän on aivan uskomattoman monipuolinen laulaja.
Lähetä kommentti